Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Yleisradiovero ja Ahvenanmaan mediamaksu

Henkilöasiakkaat maksavat yleisradioveroa (Yle-vero) puhtaista ansio- ja pääomatuloistaan eli niistä tuloista, joista on ensin vähennetty tulonhankkimisesta johtuneet menot. Yritysasiakkaista Yle-veroa maksavat yhteisöt, esimerkiksi osakeyhtiöt, niiden verotettavan tulon perusteella.

Ahvenanmaalla Yle-veroa vastaava vero on nimeltään medieavgift, suomeksi mediamaksu. 

Henkilöasiakkaat

Yleisradiovero

Yleisradioveroa maksavat Manner-Suomessa asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöasiakkaat. Vero sisältyy verokorttisi ennakonpidätysprosenttiin tai ennakkoveroosi ja se on henkilökohtainen. Yle-vero ei koske rajoitetusti verovelvollisia eikä kuolinpesiä.   

Yle-veron määrä riippuu tulojesi määrästä, ja on suuruudeltaan 0–163 euroa vuodessa. Yle-veroa maksetaan 2,5 % puhtaiden ansio- ja pääomatulojen tai YEL- ja MYEL- vakuutuksen työtulojen 14 000 euroa ylittävästä osasta. Veron määrä on enintään 163 euroa.  Jos tulosi ovat alle 14 000 euroa, sinun ei tarvitse maksaa yleisradioveroa.

Ahvenanmaan mediamaksu

Mediamaksua maksavat  18 vuotta täyttäneet henkilöasiakkaat, joiden kotikunta on Ahvenanmaalla. Mediamaksu on 123 euroa vuonna 2024, jos puhtaat ansio- ja pääomatulosi yhteensä tai YEL- ja MYEL- vakuutuksen työtulosi yhteensä ylittävät 14 000 euroa vuodessa. Vero sisältyy verokorttisi ennakonpidätysprosenttiin tai ennakkoveroon. Mediamaksu on henkilökohtainen. Mediamaksu ei koske rajoitetusti verovelvollisia henkilöitä tai kuolinpesiä.

Yhteisöasiakkaat

Yleisradiovero

Yle-veroa maksavat yhteisöt, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa tai maataloutta. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset ja säätiöt. Yle-vero sisältyy yhteisön ennakkoveroihin.

Asunto-osakeyhtiöt ja yhteisöt, joiden kotikunta on Ahvenanmaalla, eivät maksa yleisradioveroa. Myös valtio ja sen laitokset, kunnat, seurakunnat, uskonnolliset yhdyskunnat ja yhteisetuudet on vapautettu Yle-verosta.

Yhteisö, jonka verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa, maksaa yleisradioveroa 140 euroa ja lisäksi 0,35 % 50 000 euron ylittävältä osalta.  Veron enimmäismäärä on kuitenkin 3 000 euroa vuodessa. Enimmäismäärän maksavat sellaiset yhteisöt, joiden verovuoden verotettava tulo on 867 142 euroa tai enemmän. Jos yhteisön verotettava tulo on alle 50 000 euroa, yleisradioveroa ei tarvitse maksaa.

Henkilökohtaisen tulolähteen vaikutus Yle-veroon

Yle-veroa maksavat vain ne yhteisöt, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa tai maataloutta. Yle-vero ei koske niitä yhteisöjä, joilla on vain ns. henkilökohtaisen tulolähteen tuloa. Henkilökohtainen tulolähde voi muodostua esimerkiksi kiinteistöstä, joka on vuokrattu yhteisön ulkopuoliselle taholle niin, ettei kiinteistön vuokraaminen palvele elinkeinotoimintaa välittömästi eikä välillisesti.

Verovuodesta 2020 lähtien osalla yhteisöistä ei ole henkilökohtaista tulolähdettä. Aiemmin henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuulunut tulo verotetaan elinkeinoverolain mukaan. Muutoksella ei ole vaikutusta yhteisön Yle-veroon. Yle-vero maksetaan edelleen vain silloin, kun yhteisö harjoittaa elinkeinoverolaissa tarkoitettua liike- ja ammattitoimintaa tai maatilatalouden tuloverolaissa tarkoitettua maataloutta. Yhteisö ei ole velvollinen suorittamaan yhteisön Yle-veroa pelkästään sillä perusteella, että yhteisön tulos verotetaan elinkeinoverolain mukaan. Jos yhteisö harjoittaa elinkeinotoimintaa tai maataloutta, niin Yle-veron perusteena olevaan verotettavaan tuloon lasketaan mukaan myös muun kuin elinkeino- tai maataloustoiminnan perusteella tuloverotuksessa verotettava tulo.

Esimerkiksi yleishyödyllisellä yhteisöllä voi olla henkilökohtainen tulolähde myös verovuonna 2020 tai sen jälkeen. Jos yleishyödyllisellä yhteisöllä on pelkästään henkilökohtaisen tulolähteen tuloja, sen ei tarvitse maksaa Yle-veroa. Yleishyödyllisen yhteisön henkilökohtaisen tulolähteen tuloja voivat olla esimerkiksi jäsenmaksutulot, osinkotulot, korkotulot, osakehuoneistojen vuokratulot, lahjoitukset ja avustukset.

Ahvenanmaan mediamaksu

Ahvenanmaan mediamaksua maksavat sellaiset yhteisöt, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa tai maataloutta ja joilla on kotikunta Ahvenanmaalla. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset ja säätiöt.

Yhteisöjen mediamaksun määrä perustuu verotettavan tulon määrään. Yhteisö, jonka verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa, maksaa mediamaksua 140 euroa ja lisäksi 0,35 % 50 000 euron ylittävältä osalta Mediamaksun enimmäismäärä on 3 000 euroa.

Enimmäismäärän maksavat sellaiset yhteisöt, joiden verovuoden verotettava tulo on 867 142 euroa tai enemmän. Jos yhteisön verotettava tulo on alle 50 000 euroa, mediamaksua ei tarvitse maksaa.

Mediamaksu ei koske yhteisöjä, joilla on vain ns. henkilökohtaisen tulolähteen tuloa tai pelkästään tonnistoverotettavaa tuloa. Mediamaksua eivät maksa yhteisöt, jotka on vapautettu mediamaksusta annetun maakuntalain mukaan. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi kunnat, kuntayhtymät, seurakunnat, uskonnolliset yhdyskunnat, asunto-osakeyhtiöt, ulkomaiset kuolinpesät tai tuloverosta vapautetut yhteisöt.

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2024