Lahjaveroilmoituksen antaminen
Lahjaveroilmoitus on annettava aina, kun lahjan arvo on 4 000 euroa tai enemmän.
Lahjaveroilmoitus on annettava myös silloin, jos on saanut samalta antajalta kolmen vuoden kuluessa muita lahjoja ja lahjojen yhteenlaskettu arvo on vähintään 4 000 euroa.
Lahjaveroilmoituksen tekeminen pienemmästäkin lahjasta voi kannattaa
Alle 4 000 euron arvoisista lahjoista ei tarvitse antaa veroilmoitusta, ellei Verohallinto sitä erikseen vaadi. Joissain tilanteissa myös pienemmistä lahjoista kannattaa silti tehdä lahjaveroilmoitus. Jos lahjan saaja myöhemmin myy lahjana saamaansa omaisuutta, hän voi vähentää myyntivoitosta hankintamenona verotusarvon, joka omaisuudelle on vahvistettu lahjaverotuksen yhteydessä.
Jos omaisuuden arvoa ei ole verotuksessa vahvistettu, hankintamenona on yleensä käytettävä omistusajan mukaan joko 20 %:a tai 40 %:a myyntihinnasta. Tämä voi olla myyjälle epäedullisempi tapa kuin verotusarvon käyttäminen. Lahjaveroilmoituksen tekemisestä ja verotusarvon vahvistamisesta voi siis olla hyötyä, vaikka lahjan arvo olisi vähemmän kuin 4 000 euroa, jolloin lahjasta ei määrätä maksettavaksi veroa.
Julkisesti noteerattujen arvopapereiden hankintamenoksi voidaan hyväksyä lahjoituspäivän arvo, vaikkei verotusarvoa olisi vahvistettu lahjaverotuksessa.
Lahjansaajan on ilmoitettava lahjasta verotoimistoon
Lahjansaajan täytyy tehdä lahjaveroilmoitus kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hän on saanut lahjan. Lahjaveroilmoituksen voi jättää mihin tahansa verotoimistoon.
Lahjaveroilmoitusta ei voi tehdä sähköisesti.
Jos lahjoituksesta on tehty lahjakirja, on jäljennös siitä liitettävä lahjaveroilmoitukseen.
Jos lahjansaaja on saanut omaisuutta kahdelta tai useammalta henkilöltä samalla lahjakirjalla, on lahjoituksista täytettävä erilliset lahjaveroilmoitukset. Samoin jos lahjansaajia on useita, täytyy jokaisen tehdä oma lahjaveroilmoitus.
Alaikäisen puolesta lahjaveroilmoituksen tekee huoltaja. Lapselle voidaan tarvita tuomioistuimen määräämä edunvalvoja valvomaan lapsen etua esimerkiksi silloin, kun vanhemmat lahjoittavat omaisuutta lapsilleen.
Jos lahjanantaja ei asu Suomessa, lahjaveroilmoitus tehdään Pääkaupunkiseudun verotoimistolle.
Kiinteistön lahjoittamisesta on tehtävä lahjakirja
Kiinteistön lahjoituksesta on aina tehtävä lahjakirja. Julkisen kaupanvahvistajan on vahvistettava kiinteistön lahjoitus samalla tavalla kuin kiinteistön kauppa vahvistetaan. Kaupanvahvistajan lahjakirjaan tekemien merkintöjen täytyy näkyä myös lahjakirjan jäljennöksestä, joka liitetään lahjaveroilmoitukseen. Kiinteistöä lahjoitettaessa lahjaveroilmoituksessa täytyy ilmoittaa myös, kenellä oli lainhuuto kiinteistöön ennen lahjoitusta..
Lue lisää kiinteistökaupan vahvistamisesta Maanmittauslaitoksen sivuilta (www.maanmittauslaitos.fi).
Jos lahjan antamiseen liittyy lahjaveron määrään vaikuttavia ehtoja (esim. hallintaoikeuden pidättäminen), on ehdot selvitettävä lahjakirjassa tai sopimusliitteessä.
Kaksi henkilöä saa lahjan yhdessä
Jos lahjakirjassa on määräys, että lahja on sen saajille yhteinen, lahja verotetaan yhtenä lahjana. Lahjaverosta vastaavat lahjansaajat yhdessä. Lahjaveroilmoitus voidaan näissä tapauksissa tehdä yhdellä yhteisellä ilmoituksella.