Näiltä sivuilta löydät keskusverolautakunnan julkaistut ennakkoratkaisut.
Verohallituksen yhteydessä toimiva keskusverolautakunta antaa asiakkaiden
hakemuksesta tulo- ja varallisuusverotusta ja arvonlisäverotusta koskevia
ennakkoratkaisuja. Käsittely edellyttää kuitenkin, että asia on
periaatteellisesti merkittävä tai että siinä annettava päätös edistää
verotuskäytännön yhtenäisyyttä. Myös hakijan esittämä muu painava syy voi olla
käsittelyn perusteena.
Keskusverolautakunta julkaisee lyhennelminä sellaisia päätöksiään, joissa on
uusi tai muutoin tärkeä kannanotto. Aikaisemmin nämä päätökset julkaistiin
oikeusministeriön FINLEX-tietokannassa. Vuoden 2001 alusta menettely kuitenkin
muuttui sillä tavoin, ettei FINLEX:issä julkaista enää muuta kuin
oikeusministeriön omaan hallinnonalaan liittyvää materiaalia. Verohallinto on
päättänyt tämän vuoksi julkaista omilla www-sivuillaan kaikki
keskusverolautakunnan julkaistut ratkaisut vuodesta 1993. Päätökset ovat näin
maksutta kaikkien käyttäjien saatavissa.
Ratkaisut on ryhmitelty vuosittain erikseen tulo- ja varallisuusverotusta ja
arvonlisäverotusta koskeviin hakemistoihin. Vanhojen vuosien päätökset on
säilytetty siinä muodossa, jossa ne ovat aikanaan julkaistu FINLEX:issä.
Asettelua on uudistettu sen vuoksi vasta vuoden 2001 päätöksissä.
Tulo- ja
varallisuusverotus: 2009 ,2008, 2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997, 1996, 1995, 1994, 1993
Arvonlisäverotus: 2009 , 2008,
2007,
2006,
2005,
2004,
2003,
2002,
2001,
2000,
1999,
1998,
1997,
1996,
1995,
1994
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja julkaistaan Internetissä. Voit
tarkastella niitä oheisen linkin kautta. KHO:n viimeaikaisia päätöksiä (http://www.kho.fi/17353.htm)
|