Haku

Hakuohje

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Verotili yksinkertaistaa oma-aloitteisten verojen ilmoittamista ja maksamista vuoden 2010 alusta alkaen

8218

Uutinen 3.6.2009

Oma-aloitteisten verojen kuten arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten maksaminen helpottuu vuoden 2010 alussa käyttöön otettavan verotilin myötä. Verotiliverot ilmoitetaan kausiveroilmoituksella ja maksetaan joka kuukauden 12. päivänä. Verotilin myötä myös pidennetään pienten yritysten ilmoitus- ja maksujaksoja.

Alkuvaiheessa verotili koskee ainoastaan yritysasiakkaita, joten verotili ei koske tavallista palkansaajaa, ellei hän toimi työnantajana. Eduskunta hyväksyi verotilimenettelyä koskevan lakipaketin 3.6.2009. Tasavallan presidentti ei ole vielä vahvistanut lakipakettia.

Uudistuksella virtaviivaistetaan nykyistä oma-aloitteisten verojen ilmoittamis-, maksamis- ja palautusmenettelyä. Verotilin avulla oma-aloitteisten verojen maksajat voivat vähentää palautukseen oikeuttavat veronsa maksettavista veroista ja saada verotus- ja maksutilanteestaan nykyistä paremman kokonaiskuvan.

Verohallinto kokoaa verotilille tiedot mm. veronmaksajan oma-aloitteisesti ilmoittamista veroista, maksuista, palautuksista, koroista sekä myöhästymis- ja laiminlyöntimaksuista. Verotili täsmäytetään kuukausittain, ja veronmaksajalle toimitetaan verotiliote. Verotiliasiakkaat voivat seurata verotilinsä tapahtumia myös verkkopalvelun kautta.

Veronmaksaja ei voi valita, mitä veroa verotilille maksaa, vaan maksut kohdistetaan eri veroille lakisääteisessä järjestyksessä. Veronpalautukset maksetaan veronmaksajalle viipymättä, ellei asiakas itse aseta tilille palautusrajaa.

– Verotili helpottaa veromaksajien maksamista ja ilmoittamista, koska ilmoittamis- ja maksamispäivät yhtenäistyvät ja negatiivisen arvonlisäveron määrän voi vähentää maksettavista veroista, toteaa hankepäällikkö Eija Lönnroth Verohallituksesta. – Omalta taloushallinto-ohjelmiston toimittajalta kannattaa varmistaa, että vuoden vaihteessa on käytössä verotilin vaatimuksiin päivitetty ohjelmisto, Lönnroth jatkaa. – Kausiveroilmoituksen voi jatkossa tehdä helposti Verohallinnon Verotili-palvelun kautta.

Veronsaajille tehtävät verovarojen tilitykset perustuvat verotilin kirjauksiin. Tilitysaikataulu ja periaatteet säilyvät ennallaan. Tilitykset maksetaan veronsaajille nykyiseen tapaan kunkin kuukauden 28. päivänä.

Käyttöön vaiheittain vuoden 2010 alusta alkaen
Verotilimenettely otetaan käyttöön vaiheittain: Vuoden 2010 alusta verotilille otetaan oma-aloitteiset verot kuten arvonlisävero, työnantajan toimittamat palkkojen ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut sekä vakuutusmaksuvero, arpajaisvero ja muut ennakonpidätykset ja lähdeverot.

Tulovero ennakoineen, ennakon täydennysmaksu, kiinteistövero, perintö- ja lahjavero, metsänhoitomaksu ja varainsiirtovero eivät siirry verotilimenettelyyn vuonna 2010. Lopullisena tavoitteena on, että kaikki verolajit ovat verotilillä, mutta aikataulusta ei ole vielä päätetty. Myös tavallinen palkansaaja saa kakkosvaiheessa verotilin.
 
Pienyrittäjille pidennystä ilmoittamis- ja maksujaksoihin
Verotililain myötä pienten yritysten ilmoitus- ja maksujaksot pitenevät: Jos liikevaihto on enintään 50 000 €, kaikki oma-aloitteiset verot arpajaisveroa ja vakuutusmaksuveroa lukuun ottamatta voi ilmoittaa ja maksaa kolmen kuukauden jaksoissa ja jos liikevaihto on enintään 25 000 €, arvonlisäveron voi ilmoittaa ja maksaa kalenterivuosittain. Siirtyminen pidennettyyn jaksoon on vapaaehtoista.

Tutustu verotilin tietopakettiin.

Tulostusversio © Verohallinto 3.6.2009 Lähetä linkki