Verohallinnon päätös Dnro 2033/32/2008, 9.12.2008
Säädöksen numero 833/2008
Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2008
Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun
tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin
niistä 73 § on osaksi muutettuna laissa 896/2001, päättänyt:
1 §
Vuodelta 2009 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi
katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä
tässä päätöksessä mainitut.
2 §
Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla
tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.
3 §
Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti
tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle
varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi
ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja
tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle
työntekemispaikalle.
Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan
välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita
vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.
Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen
työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä
asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä
tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos
palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin
oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole
tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun
erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.
4 §
Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 momentissa
tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen
työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten
korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana.
Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa
samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee
toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena
pidettävä varsinainen työpaikka.
Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen
oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi
tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä
matkaa.
5 §
Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja
vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole
paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana
paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita,
työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa
paikkaa.
6 §
Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista
ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai
asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta
työpaikalleen tai asunnolleen.
7 §
Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella
tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin
verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista
maksuista.
Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta
työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan
on pidettävä mukanaan.
8 §
Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan
kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten
korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun
luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa
matkustamiskustannuksista suorittaneensa.
9 §
Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä
työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät
ovat:
| Kulkuneuvo |
Korvauksen enimmäismäärä |
| auto |
45 senttiä kilometriltä, jota korotetaan - 7 senttiä kilometriltä
perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä - 11 senttiä
kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun
kuljettamista autoon kiinnitettynä - 21 senttiä kilometriltä silloin,
kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman
kuljettamista autoon kiinnitettynä - 2 senttiä kilometriltä sellaisista
autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino
ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri - 2 senttiä kilometriltä, jos
palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa
koiraa - 9 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen
edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä
suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta |
| moottorivene, enintään 50 hv |
73 senttiä kilometriltä |
| moottorivene, yli 50 hv |
108 senttiä kilometriltä |
| moottorikelkka |
99 senttiä kilometriltä |
| mönkijä |
99 senttiä kilometriltä |
| moottoripyörä |
33 senttiä kilometriltä |
| mopo |
17 senttiä kilometriltä |
| muu kulkuneuvo |
10 senttiä kilometriltä |
Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita
henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa
tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 3 senttiä kilometriltä kutakin mukana
seuraavaa henkilöä kohden.
Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita
koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa
työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat
polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 12
senttiä kilometriltä.
10 §
Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden
elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta.
Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa
korvausta.
11 §
Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli
15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai
asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan
on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta
että asunnosta.
12 §
Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:
| Työmatkan kestoaika |
Päivärahan enimmäismäärä euro |
| yli 6 tuntia (osapäiväraha) |
16,00 |
| yli 10 tuntia (kokopäiväraha) |
35,00 |
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden
matkavuorokauden |
|
| - vähintään 2 tunnilla |
16,00 |
| - yli 6 tunnilla |
35,00 |
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun
hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin
mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä
ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.
13 §
Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät
ovat:
| Maa tai alue |
Päivärahan enimmäismäärä euro |
| Afganistan |
57,00 |
| Alankomaat |
65,00 |
| Alankomaiden Antillit |
45,00 |
| Albania |
55,00 |
| Algeria |
66,00 |
| Andorra |
59,00 |
| Angola |
94,00 |
| Antigua ja Barbuda |
74,00 |
| Arabiemiirikunnat |
63,00 |
| Argentiina |
40,00 |
| Armenia |
53,00 |
| Aruba |
49,00 |
| Australia |
62,00 |
| Azerbaidzan |
56,00 |
| Azorit |
45,00 |
| Bahama |
60,00 |
| Bahrain |
64,00 |
| Bangladesh |
42,00 |
| Barbados |
59,00 |
| Belgia |
62,00 |
| Belize |
39,00 |
| Benin |
53,00 |
| Bermuda |
59,00 |
| Bhutan |
34,00 |
| Bolivia |
29,00 |
| Bosnia-Hertsegovina |
44,00 |
| Botswana |
42,00 |
| Brasilia |
58,00 |
| Britannia |
71,00 |
| Lontoo ja Edinburg |
77,00 |
| Brunei |
40,00 |
| Bulgaria |
54,00 |
| Burkina Faso |
38,00 |
| Burundi |
34,00 |
| Chile |
53,00 |
| Cookinsaaret |
61,00 |
| Costa Rica |
45,00 |
| Djibouti |
47,00 |
| Dominica |
46,00 |
| Dominikaaninen tasavalta |
49,00 |
| Ecuador |
46,00 |
| Egypti |
53,00 |
| El Salvador |
47,00 |
| Eritrea |
30,00 |
| Espanja |
66,00 |
| Etelä-Afrikka |
46,00 |
| Etiopia |
38,00 |
| Fidzi |
45,00 |
| Filippiinit |
49,00 |
| Färsaaret |
53,00 |
| Gabon |
60,00 |
| Gambia |
37,00 |
| Georgia |
49,00 |
| Ghana |
46,00 |
| Grenada |
57,00 |
| Grönlanti |
53,00 |
| Guadeloupe |
50,00 |
| Guatemala |
38,00 |
| Guinea |
41,00 |
| Guinea-Bissau |
35,00 |
| Guyana |
38,00 |
| Haiti |
51,00 |
| Honduras |
42,00 |
| Indonesia |
53,00 |
| Intia |
46,00 |
| Irak |
55,00 |
| Iran |
36,00 |
| Irlanti |
67,00 |
| Islanti |
71,00 |
| Israel |
66,00 |
| Italia |
67,00 |
| Milano |
67,00 |
| Itä-Timor |
42,00 |
| Itävalta |
62,00 |
| Jamaika |
46,00 |
| Japani |
83,00 |
| Jemen |
50,00 |
| Jordania |
68,00 |
| Kambodzha |
57,00 |
| Kamerun |
46,00 |
| Kanada |
66,00 |
| Kanarian saaret |
55,00 |
| Kap Verde |
40,00 |
| Kazakstan |
63,00 |
| Kenia |
50,00 |
| Keski-Afrikan tasavalta |
39,00 |
| Kiina |
62,00 |
| Hongkong |
73,00 |
| Macao |
66,00 |
| Kirgisia |
49,00 |
| Kolumbia |
47,00 |
| Komorit |
40,00 |
| Kongo |
47,00 |
| Kongon demokraattinen tasavalta (ent. Zaire) |
68,00 |
| Korean kansantasavalta (Pohj.-Korea) |
66,00 |
| Korean tasavalta (Etelä-Korea) |
79,00 |
| Kosovo |
45,00 |
| Kreikka |
64,00 |
| Kroatia |
63,00 |
| Kuuba |
51,00 |
| Kuwait |
67,00 |
| Kypros |
61,00 |
| Laos |
35,00 |
| Latvia |
55,00 |
| Lesotho |
36,00 |
| Libanon |
67,00 |
| Liberia |
36,00 |
| Libya |
47,00 |
| Liechtenstein |
70,00 |
| Liettua |
49,00 |
| Luxemburg |
65,00 |
| Madagaskar |
44,00 |
| Madeira |
50,00 |
| Makedonia |
49,00 |
| Malawi |
43,00 |
| Malediivit |
43,00 |
| Malesia |
47,00 |
| Mali |
48,00 |
| Malta |
55,00 |
| Marokko |
61,00 |
| Marshallinsaaret |
39,00 |
| Martinique |
51,00 |
| Mauritania |
50,00 |
| Mauritius |
46,00 |
| Meksiko |
58,00 |
| Mikronesia |
44,00 |
| Moldova |
46,00 |
| Monaco |
66,00 |
| Mongolia |
43,00 |
| Montenegro |
48,00 |
| Mosambik |
50,00 |
| Myanmar (Burma) |
48,00 |
| Namibia |
33,00 |
| Neitsytsaaret (USA) |
36,00 |
| Nepal |
32,00 |
| Nicaragua |
38,00 |
| Niger |
39,00 |
| Nigeria |
74,00 |
| Norja |
67,00 |
| Norsunluurannikko |
69,00 |
| Oman |
52,00 |
| Pakistan |
38,00 |
| Palestiina |
53,00 |
| Panama |
46,00 |
| Papua - Uusi Guinea |
42,00 |
| Paraguay |
31,00 |
| Peru |
47,00 |
| Portugali |
63,00 |
| Puerto Rico |
40,00 |
| Puola |
60,00 |
| Qatar |
63,00 |
| Ranska |
66,00 |
| Romania |
55,00 |
| Ruanda |
42,00 |
| Ruotsi |
66,00 |
| Saint Kitts ja Nevis |
60,00 |
| Saint Lucia |
73,00 |
| Saint Vincent ja Grenadiinit |
57,00 |
| Saksa |
63,00 |
| Salomonsaaret |
35,00 |
| Sambia |
50,00 |
| Samoa |
43,00 |
| San Marino |
48,00 |
| Sao Tome ja Principe |
49,00 |
| Saudi-Arabia |
63,00 |
| Senegal |
42,00 |
| Serbia |
53,00 |
| Seychellit |
69,00 |
| Sierra Leone |
41,00 |
| Singapore |
73,00 |
| Slovakia |
58,00 |
| Slovenia |
54,00 |
| Somalia |
33,00 |
| Sri Lanka |
38,00 |
| Sudan |
55,00 |
| Surinam |
33,00 |
| Swazimaa |
35,00 |
| Sveitsi |
67,00 |
| Syyria |
56,00 |
| Tadzikistan |
48,00 |
| Taiwan |
60,00 |
| Tansania |
41,00 |
| Tanska |
67,00 |
| Thaimaa |
56,00 |
| Togo |
52,00 |
| Tonga |
39,00 |
| Trinidad ja Tobago |
63,00 |
| Tsad |
46,00 |
| Tshekki |
61,00 |
| Tunisia |
49,00 |
| Turkki |
57,00 |
| Istanbul |
65,00 |
| Turkmenia |
59,00 |
| Uganda |
33,00 |
| Ukraina |
65,00 |
| Unkari |
58,00 |
| Uruguay |
40,00 |
| Uusi-Seelanti |
57,00 |
| Uzbekistan |
59,00 |
| Valkovenäjä |
51,00 |
| Vanuatu |
38,00 |
| Venezuela |
61,00 |
| Venäjä |
48,00 |
| Moskova |
78,00 |
| Pietari |
62,00 |
| Vietnam |
49,00 |
| Viro |
53,00 |
| Yhdysvallat |
63,00 |
| New York City, Los Angeles, Washington DC, San Francisco |
70,00 |
| Zimbabwe |
58,00 |
| Maa, jota ei ole erikseen mainittu |
41,00 |
Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain.
Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.
Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä
matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai
lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai
lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi
saapuu.
Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä
matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika
ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai
lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.
Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä
lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli
kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä
matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen
alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan
enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.
Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun
päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia.
Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan
päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.
Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun
taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50
prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan
kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.
Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään
Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja
palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n
mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1
momentista poiketen 16,00 euroa.
14 §
Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta
päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta
ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan.
Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 8,75 euroa.
Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen
ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa,
ateriakorvauksen enimmäismäärä on 17,50 euroa.
15 §
Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen
enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan
selvityksen mukainen määrä.
16 §
Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan
majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen
mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen
määrä.
17 §
Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta
matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja
että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita
majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on
10,00 euroa.
18 §
Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan
merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi
säädettyihin korvauksiin.
19 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009. Tätä päätöstä
sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2009.
Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2008
Pääjohtaja Mirjami Laitinen
Ylitarkastaja Merja
Hartikka-Simula
|